Kulttuurihoitajana hoivakodissa

Vuosi 2020 on ollut meille isojen muutosten vuosi: Siirryimme väistötiloihin uudisrakennuksen alta, jouduimme supistamaan toimintaamme ja rajoittamaan omaisten vierailuja vanhusten luona Koronan vuoksi. Muutosten keskellä pohdimme myös Mäntykodin asukkaiden virkistystoimintaa laajemmin. Halusimme panostaa enemmän yksittäisen vanhuksen toiveisiin ja monipuolistaa myös ohjaajan toimenkuvaan. Mäntykodin ensimmäisenä kulttuurihoitajana aloitti Mikko Otsamo, laaja-alaisesti kulttuuria ja taiteita harrastava lähihoitaja.

Kulttuurihoitajan työnkuva toi aikaisempaa laajemmat mahdollisuudet tuottaa asukkaille ja erityisesti asukkaiden kanssa yhdessä tehden erilaisia kulttuuri- ja taidekokemuksia perinteitä unohtamatta. Toiminnassa on myös tärkeää tuntea asukkaiden elämänhistoriaa ja heidän kiinnostuksensa kohteita.

“Kulttuurihoitajana pyrkimykseni on se, että yhteinen tekeminen lähtee asukkaista. Ei mitään väkisin askartelua vaan mielekästä asukaslähtöistä toimintaa”, kertoo kulttuurihoitaja-Mikko, ja jatkaa “Olemme istuttaneet kukkien siemeniä keväällä ja hoitaneet niitä yhdessä syksyyn saakka. Leipominen kiinnostaa niin naisia kuin miehiä”. Laululla ja musiikilla on suuri osuus päivissä, se kiinnostaa, innostaa osallistumaan ja yhdistää enemmän kuin askartelut. Mikko myös vierailee kitaran ja tuttujen sävelten kanssa niiden asukkaiden huoneessa, jotka eivät jostain syytä pääse osallistumaan ryhmätoimintoihin.

Kulttuurihoitajan toimintaa ohjaa vuosikello, ja vaikka toiminta on suunnitelmallista niin aina on vapaus lähteä, vaikka kauniina kesäpäivänä riksalla Torinrantaan.
Mikko on myös Mäntykodin koulutettu riksakapteeni. Testamentti varoilla Mäntykotiin hankittiin myös riksapyörä. Oulun korkeuksilla pitkä talvi tietenkin hieman lyhentää riksakautta, mutta kesällä Terttu-riksa liikkuu säännöllisesti. Ulkoilukin suunnitellaan siten, että mennään esimerkiksi Terttu-riksalla katselemaan Ainolan puistoa, torille kahville tai ihmettelemään uusia kaupunkiin nousevia rakennuksia.

“Kävimmepä kerran myös riksalla tutustumassa Pikisaaren luontoon sijoitetun ympäristötaidepolun teoksiin”, Mikko muistelee. Mikko kouluttaa Mäntykodilla vapaaehtoisia riksaluotseja.

Vuoden 2020 aikana kulttuurihoitajan merkitys hoivayhteisössä on korostunut. Normaaliarjessa yhteistyö vapaaehtoisten kanssa on aktiivista, mutta tänä vuonna vapaaehtoisilla ei valitettavasti ole ollut mahdollisuutta vierailla Mäntykodin hoivakodissa. Toivomuksena on, että korona tilanne hellittää pian ja pääsemme taas tekemään yhteistyötä vapaaehtoistemme kanssa. Hoivakodin kulttuuritoiminnassa yhteistyö vapaaehtoisten kanssa monipuolistaa toimintaa ja on merkityksellistä puolin ja toisin.

Teksti: Nina Hynninen ja Marjaleena Kyllönen