Sain mieluisan tehtävän, kirjoittaa Oulun Seudun Mäntykoti ry:n blogiin – muistella menneitä
Tekstin asiasisällöt löytyvät pääosin yhdistyksen historiikista, mutta luultavasti moni lukija saa myös uutta tietoa sitkeiden naisten pitkäjänteisestä työstä, jossa miehet ja perheet olivat aktiivisesti mukana. Oululaista vanhustyötä on kehitetty aina hyvässä yhteishengessä kaupungin kanssa. Tekstikokonaisuus julkaistaan useampana kirjoituksena ennen varsinaista yhdistyksen syntymäpäivää 10.11.2022.
Julkisessa keskustelussa 1940 ja 1950 luvut olivat ”heräämisen” aikaa, myös vanhusten asema ja heikko asuntotilanne nousivat keskusteluun. Vähävaraisille kovia kokeneille, maataan rakentaneille vanhuksille haluttiin koteja ja kohtuullista elintasoa.
Oulussa naiset päättivät toimia. Lokakuussa 1952 Hanna Eskola, Helmi Peiramo, Armi Kolivuori ja Hilja Leskelä kokoontuivat neuvonpitoon ja päättivät rakentaa yksityisen vanhainkodin Ouluun. Ajatuksen vanhainkodin rakentamisesta sai Hanna Eskola tutustuessaan oululaisten naisten kanssa yksityiseen Käpyrinteen vanhainkotiin. Vanhainkodin rakentamisesta tuli elämäntehtävä Eskolalle.
Eskola ja Kolivuori lähtivät kaupunginjohtajan ja kaupunginarkkitehdin puheille. Tarvittiin nopeasti tontti ja yhdistys asioitten hoitoa varten. Ohjeita, tietoa rakennusasioista ja sääntöpohja yhdistykselle saatiin Helsingistä Iida Aalle-Teljolta. Oulun Seudun Vanhojen huolto ry perustettiin 10.11.1952. Nykyisin yhdistyksen nimi on Oulun seudun Mäntykoti ry.
Ensimmäinen yritys – varojen keruu, avustus ja oppirahojen maksu korkojen kera
Rahojen keräämisestä 1950-luvulla muodostui yhdistyksen keskeisin tehtävä 10 vuodeksi. Oulun kaupunki antoi vuokravapaan tontin edellyttäen, että tontille rakennetaan vanhainkoti.
Suunnitteille pantiin komea ja moderni kolmikerroksinen vanhainkoti. Johtokunta ideoi yhden ja kahden hengen huoneita pariskunnille. Taloon tulisi kerhohuone, mankelihuone, liikehuoneisto, seurusteluhallit, sisäkioski ja sairasosasto.
Varoja vanhainkodin rakentamiseksi kerättiin kaikin mahdollisin keinoin, esimerkiksi myyjäisillä, rahankeräyksillä lääninhallituksen luvalla ja avustuhakemuksilla. Niillä ei kuitenkaan vielä vanhainkotia rakennettu. Hanna Eskolan yhteys sosiaaliministeriöön tuotti tulosta ja vuonna 1955 ministeriö myönsi hanketta varten rahaa 1 500 000 vanhaa markkaa. Mutta sitten alkoivat vastoinkäymiset.
Kaikki kuusi Arava-anomusta hylättiin, Oulun kaupungille lähetetyt kahden miljoonan vanhan markan avustusanomukset eivät menneet läpi, koska kaupunki alkoi rakentaamaan omaa Hiirosen vanhainkotia vuonna 1890 perustetun ja jo ”täyttyneen” kunnalliskodin lisäksi. Ministeriöltä saatua pesämunaa ei voitu käyttää Mäntykodin rakennushankkeeseen.
Eskola teki useita matkoja Helsinkiin, mutta niiden ainoa anti oli vaatimus muuttaa tehtyjä piirustuksia. Yhdistys sai odottamattoman kirjelmän vuonna 1960 – sen oli palautettava ministeriölle 1 500 000 markan avustus 288 000 markan korkoineen, koska rakentaminen oli viivästynyt. Ensimmäinen yritys vanhainkodin rakentamiseksi oli kaatunut. Oppirahat maksettiin takaisin korkojen kera. Johtokuntatyöhön asia ei vaikuttanut eikä pyyhettä heitetty kehään. Kokoonpanossa tapahtui vain pieniä muutoksia 1955 – 1960.
Jatkuu myöhemmin…
