Mäntykoti antaa sen, perustuslaillisen oikeuden, että jokainen suomalainen, saa arvokkaan vanhuuden. Hyvän palvelun saa nuorempikin, olen huomannut sen itsekin.
Täällä asiakas jokainen, on joka hetki tärkeä ihminen, on hän ollut ns. isokenkäinen tai vaatimaton pieni ihminen, tai vaikka perheenemäntä tai isäntä, tai ollut töissä jätkänä. Kaikki he ovat samanarvoisia, ovat he joko miehiä tai naisia, iäkkäämpiä tai nuorempia, normaalitavalla liikkuvia, tai vain apuvälineillä kulkevia, tai vaikka täysin avustettavia. He ovat täällä ei vain asiakkaina, he ovat ikään kuin vieraina ja aina niin kuin juhlavieraina, kohtelu on sen mukaista.
Hoitajat ovat monen kirjavaista. He huolehtivat asiakkaista ja yrittävät keksiä ajankulua, kun eläminen on oleskelua, kun ei ole seuraa vanhuksella, jonka kanssa voisi jutella. Vaikka hoitajat ovat nuorempia, ja asiakkaat paljon vanhempia, kovaakin maailmaa nähneitä, voi ihailla molempia heitä.
Hoitajat esiintyvät joustavasti sekä rennosti ja luontevasti. Ja vaikka nuorisoa haukutaan ja usein heistä sanotaan, että he eivät pärjääkään, kuin vain ikäisessään jengissään, mutta jotkut jotka näin sanovatkaan, tulisivat tänne katsomaan, kuinka fiksusti täällä toimitaan, kun meitä palvellaan.
Mäntykoti on tuollainen, keskellä suurten mäntyjen. Ja henkilökunta tekee sen, asiakkaiden turvallisuuden, olemisen kodinomaisen, viihtymisen ja asumisen, joko lyhytaikaisen tai jatkuvan pitkäaikaisen.
Vaikka tässä on hyvää sanottu, on vapaaehtoiset oma juttu. He tekevät työtä tärkeää, eikä kukaan nosta heidän häntää. Se on sitä kolmatta sektoria, josta riittää juhlapuhujia, puheiden sisällöt on ties mistä, ne kertoo puheiden pitäjistä, puheen juhlavasta sisällöstä, joka koostuu sanahelinästä. Moni lakien säätäjä, juhlapuheiden pitäjä tai päättäjä saisi täältä tietoa ja voimia, miten porukalla pitää toimia.
