Tiedustelut ja yhteydenotot: 044 550 4801
Yleiset tiedustelut ja yhteydenotot: 044 550 4801

Uuden alun edessä

Blogikirjoitus julkaistu 14.2.2022

Aloitin Oulun Seudun Mäntykodin toiminnanjohtajana tammikuun alussa. Tammikuussa oli pimeää, kun aamuisin ajelin töihin ja iltaisin oli taas pimeä, kun ajelin kotiin. Kuitenkin olin niin innoissani uudesta työstä ja sen tuomasta mahdollisuudesta, että en kokenut ympärillä olevaa pimeyttä väsyttävänä. On toki ihanaa, kun päivät ovat pidenneet ja valon määrä lisääntyy. Sisäisen virkeydyn määrää ei osaa edes kuvata. Valkoinen, luminen kauneus yhdistettynä auringonpaisteeseen on tällä hetkellä parasta.

Varjopuoli tässä kauniissa keväässä on korona ja sen mukanaan tuomat haasteet meidän kaikkien jokapäiväiseen elämään. Myös Mäntykodilla olemme alkuvuodesta kokeneet koronan tuomat järjestelyt ja aikataulut. Mutta hienon ja asiantuntevan henkilöstön avulla olemme saaneet asiat järjestymään ja hoidettua asianmukaisesti. Kiitos siitä kuuluu koko henkilöstölle.

Kuva: Ritva Huusko
Kuva: Ritva Huusko

Kevättalvessa me alamme nähdä kevään tuoman ihmeen. Luonto herää pikkuhiljaa ja saamme nauttia erilaisista kevään merkkipäivistä. Kaksi niistä sattuu tähän lähiaikaan; laskiainen ja Matin päivä. Laskiaisen viettoon liittyy sekä kirkollisia että kansanomaisia piirteitä. Kristillisen perinteen mukaan laskiaisesta aloitetaan paasto kohti pääsiäistä. Paaston toivotaan saavan ihmisen miettimään omaa kristillistä uskoa, löytämään itsessään jotain uutta ja pyrkimään kohti vastuullista lähimmäisyyttä. Kansanomaisia perinteitä ovat mm. mäenlasku sekä hernekeiton ja laskiaispullan nauttiminen. Laskiainen on koko perheen juhla, joka tuo iloa ja valoa pitkän talven jälkeen ja avaa oven keväälle.

Matin päivä voi olla hieman vieraampi kevättalven merkkipäivä. Kansanomaisessa perinteessä Matin päivä on ensimmäinen kevätpäivä, jolloin talven selkä taittuu. Matin päivään liitetään paljon vanhan kansan sanontoja, jotka kuvaavat luonnon heräämistä uuteen kasvukauteen. Seuraavassa muutama esimerkki:

Kun Mattina on lumisade, tulee hyvä marjavuosi.
Jos Matinpäivänä räystäät tippuvat, niin tulee pitkä kesä.
Sumu Mattina pellolla tietää hallaa heinäkuussa.

Toivotan kaikille hyvää alkavaa kevättä kera Eeva Kilven runon;

Hyvä Jumala. Anna linnuille pesiä. Anna lapsille hyviä isiä ja äitejä. Anna yksinäisille vanhuksille joku joka ottaa heidät syliin.
- Eeva Kilpi